Jäin miettimään sairauden näkyvyyttä päivittäisessä elämässä: miksi ihmisten on niin vaikea ymmärtää, mitä diabeetikon elämään kuuluu. Sitten tajusin.
"Kuinka monta kertaa päivässä otat lääkettä?" Tämä lienee yleisin kysymys, joka minulta diabeetikkona kysytään. Vastaus on sinänsä merkityksetön, mutta kerron silti - otan perusinsuliinin kahdesti päivässä, jonka lisäksi pistän aina ruualle lääkkeen erikseen. Pistosten kokonaismäärä siis vaihtelee riippuen siitä, miten usein syön ja miten usein joudun korjaamaan sokeritasapainoa ylimääräisillä pistoksilla.
Miksi tämä kiinnostaa kaikkia muita paitsi diabeetikoita?
Koska piikki lihassa on ainut asia, joka näkyvästi erottaa meidät muista. Se on oikeastaan ainoa asia, jonka kautta sairauden edes huomaa, jos hoitotasapaino on kunnossa. On epänormaalia, että joku pistää neulalla itseensä ennen ruokailua. Pistäminen pelottaa ja kiehtoo ihmisiä kaikista eniten - totta kai se siis kiinnittää eniten huomiota. Mutta se on pienin huoleni diabeetikkona.
Piikki lihassa on käytännössä vain välttämättömyys, jota ilman sairauden hoito olisi mahdotonta. Siihen ei auta kiinnittää sen suuremmin huomiota, ettei koe itseään epänormaaliksi lounaalla. Toki pistospaikkoja täytyy vaihdella sopivasti, jottei tule kovettumia ja imeytymishäiriöitä. Muuten pistäminen kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Kanssani enemmän tekemisissä olevat ihmiset tietävät, että pistosta enemmän draamaa aiheuttaa esimerkiksi suunnittelematon urheilu tai ruokailu. Että pistosta suurempi huoli minulla on tavallisista taudeista, esim. flunssasta, joka nostaa sokereita jatkuvasti ja tekee olosta kurjan. Tai vaikkapa noroviruksesta, joka voi pahimmassa tapauksessa viedä sairaalahoitoon tai jopa hengen.
Kun verensokeri laskee, itsekin saattaa helposti ajatella: "tämä korjaantuu syömällä - no problem!". Tai jos sokeri on korkealla: "no otanpa vähän lisää lääkettä - no problem!". Harvempi ajattelee, että jos näin käy usein, seuraukset ovatkin paljon vakavammat.
Lyhyesti: hypoglykemiaksi nimitetään tilannetta, jossa verensokeri laskee liian alas (< 4 mmol/l). Tämä korjaantuu syömällä jotain hiilihydraattipitoista - no problem! Mutta vaarana liian useissa hypoissa on, että matalan sokerin tuntemukset saattavat kadota, jolloin insuliinishokki eli tajuttomuus on todennäköisempi. Jos shokki iskee, ei auta olla yksin kotona.. Nimim. olen sinkku, asun yksin, apuva!
Itselläni matala verensokeri aiheuttaa mm. väsymystä, holtitonta kikatusta, tärinää, hikoilua ja/tai ajatuskatkoksia. Hypoglykemian aikana ja n. tuntiin sen jälkeen ei esimerkiksi saa ajaa autoa, ja tämän takia ammattikuljettajaksi ei passaa haaveilla ryhtyvänsä diabeetikkona.
Korkealla oleva verensokeri (> 6-7 mmol/l) korjaantuu ottamalla lisää insuliinia - no problem! Liian korkea verensokeri (jatkuvasti yli 15 mmol/l) synnyttää ketoaineita eli happoja, jotka muodostuvat elimistöön insuliinin puutteen takia. Insuliinin tehtävä on viedä sokeri solujen energiaksi - jos insuliinia ei ole, sokeria ei voi hyödyntää, ja vararavintona käytetty rasva palaa epätäydellisesti. Tästä aiheutuu happomyrkytys.
Korkean verensokerin oireita ovat mm. jano, väsymys, pissahätä, vetämätön olo, ajatusten tökkiminen, paha olo ja kylmyys. Itse olen yleensä ärtynyt ja levoton, jos sokeri on korkealla. Väsymys sen sijaan aiheuttaa aikaansaamattomuuden tunteita ja jopa lannistuneisuutta. En onneksi pysty nukkumaan, jos verensokeri on yli 8 - korkea sokeri aiheuttaa siis myös huonoja yöunia!
Kumpi on pahempi tila? Hetkellisesti matala verensokeri on vaarallisempi, koska se voi aiheuttaa isompaa tuhoa nopeammin. Pitkällä aikavälillä taas korkea verensokeri aiheuttaa lisäsairauksia, joten sitäkin saa välttää ihan tosissaan.
Diabeetikon elämän ymmärtäminen ei ole kovin helppoa. Mutta tästä lähtien tiedätte, että pistäminen on ihan normaalia! Tavallisesta poikkeava käytös taas ei. Tarkkailkaa siis meitä kuten tarkkailisitte ketä tahansa muutakin, mutta vähän valppaammin :)
Thursday, January 23, 2014
Wednesday, January 15, 2014
Letkuissa vai ei?
Ykköstyypin diabeteksen hoitomuotoja on erilaisia. But the way I see it, diabeetikkoja on kahdenlaisia: niitä, jotka käyttävät insuliinipumppua, ja niitä, jotka eivät käytä. Itse kuulun jälkimmäisiin.
Kuten profiilikuvauksessa kerron, käytössäni on monipistoshoito. Tarkoittaa, että otan pitkävaikutteista insuliinia kaksi kertaa päivässä, jotta perusverensokeritasoni pysyy aisoissa, ja joka kerta kun syön, otan pikainsuliinia hiilihydraatteja vastaavan määrän. Tavoitteenani on, että ympäri vuorokauden verensokeritasapainoni pysyisi 4-6 mmol/l välillä, mikä vastaa normaali-ihmisen verensokeriarvoja. Simppeliä!
Paitsi ettei ole. Jos elimistö toimisi koko ajan koneen lailla, osaisin arvioida prikulleen ruuan sisältämät hiilarit, enkä koskaan söisi mitään ylimääräistä aterioiden välillä, olisi melko helppo noudattaa tätä ohjetta. Jos mittaisin aamulla lähtösokerin, tietäisin, miten paljon sitä tulee lääkkeellä korjata. Ja kun kerran olisin korjannut, olisi helppoa ottaa täydellinen määrä lääkettä täydellisesti arvioidulle hiilarimäärälle.
Vaan kun ei olisi sittenkään simppeliä. Myös esimerkiksi liikunta vaikuttaa sokeritasapainoon. Oletusarvoisesti liikunta laskee verensokeria. Jos harrastaa jotain rankempaa, saattaa verensokeri hetkellisesti nousta (älkää kysykö, miksi!), mutta laskee kyllä liikunnan jälkeen. Kun vain tietäisi, milloin ja kuinka paljon! - Riippuu liikunnasta, sen intensiteetistä, kestosta ja siitä, kuinka paljon lääkettä on kehossa.
En ole itse ollut niin ahkera, että keräisin Exceliin dataa verensokeriarvoista, urheiluista, hiilareista ja lääkkeenotosta sitä ennen ja sen jälkeen. Minulle riittää, että edellisestä pikainsuliinista on kulunut 2-3 tuntia - silloin lenkillä ei pitäisi käydä yllätyksiä. Olen kuullut joidenkin tekevän Excel-kirjauksia, eikä siltikään mene aina putkeen. Mutta olisi apua, jos edes 80 % ajasta voisi olettaa kaiken menevän kuin oppikirjassa tai Excelissä on kerrottu.
Myönnän olevani laiska diabeetikko. Vaikka sokeritasapainoni on hyvä, mittailen aivan liian harvoin. Haaveilen olevani kuin kaikki muutkin: ei tarvitsisi miettiä, kuinka mahtaa olla verensokerin laita, eikä tarvitsisi ottaa lääkettä ennen ruokaa jne. Yksi seuraus tästä on, etten halua laitteiden kertovan, kuinka voin. Haluan tuntea sen itse. Toimii vajaan 20 vuoden treenin jälkeen aika hyvin, siitä kertoo 6,9 HbA1c noin 30 verensokerimittauksella kuussa. Mutta ajoittain tulee hypoja ja välillä sokeri nousee yli 15:n - nykyään onneksi todella harvoin.
Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että sain lukioiässä kokeilla sensoria muutaman päivän ajan. Ihoni alle alaselkään "ammuttiin" sensori, joka mittasi kudossokeriani 24 tuntia vuorokaudessa. Tieto meni kaapelia pitkin mokkulaan, jota piti kantaa mukana vyöllä koko ajan (vähän sama kuin insuliinipumppuhoidossa). Suihkussa käynti oli hankalaa, ja oli muutenkin outoa pitää laitetta vyöllä jatkuvasti. Tuntui, että olen letkuissa. Ajatus vähän ahdisti, mutta muutaman päivän ajan tekee mitä vaan.
Varsinkin, kun tulokset ovat auttaneet minua säätämään lääkitystäni tähän päivään saakka paremmin kuin koskaan aiemmin. Tiedot sai laitteesta ulos sensorin poiston jälkeen. Sain mm. selville, että joka päivä aamusta alkaen verensokerini nousi ja lounaan jälkeen nousukäyrä alkoi laskea. Illalla sokeritasapaino pysyi paremmin hallinnassa, koska ylimääräistä insuliinia ei tarvinnut pistää kuten aamulla. Ilmeisesti aamunousut liittyvät erilaisten hormonien erittymiseen, jolla muuten on myös vaikutusta sokeritasapainoon.
Nyt viisaat ovat kehittäneet myyntikäyttöön samankaltaisen laitteen. Erona on, että tulokset näkee ja niihin voi reagoida reaaliajassa (!). Diabeetikko siis voi kytätä mittarista, onko ruualle otettu lääkeannos ollut riittävä, vai pyrkiikö sokeri nousemaan aterian jälkeen. Tai jos sokeri meinaa laskea liian alas, hypot voi ehkäistä syömällä jotain ennen kuin arvo on liian matala. Mittarin saa myös hälyttämään normaalista poikkeavista arvoista. Hyvästi pahat olot ja vuoristorata!
En voi kuin suositella, että näitä laitteita annettaisiin testikäyttöön diabeetikoille, joilla niitä ei vielä ole ollut. Reaaliaikaisesta seurannasta on korvaamaton apu pitkäksi aikaa. Auttaisi myös tällaista laiskempaa tapausta hienosäätämään omaa lääkkeen käyttöä ja vähentämään mutu-tuntuman merkitystä olossa.
Pitkäaikaiseen käyttöön en laitetta ottaisi, jos huhut hinnoista pitävät paikkansa. Itse laite maksaisi 500 puntaa ja yksi sensori 30 puntaa (käyttöaika 5 päivää). Lisäahdistusta laitteen kanssa aiheuttaisi letkuissa olon fiilis. Mutta pariksi päiväksi ottaisin ehdottomasti lainaan ja suosittelen muitakin ottamaan, jos mahdollista! :)
Kyselen lääkäriltäni hinnoista ja laitteesta, kun menen ensi kuussa käymään kontrollissa. Twitterin kautta löytyy lisätietoja käyttökokemuksesta englanniksi, mm. käyttäjältä @ninjabetic1.
Kuten profiilikuvauksessa kerron, käytössäni on monipistoshoito. Tarkoittaa, että otan pitkävaikutteista insuliinia kaksi kertaa päivässä, jotta perusverensokeritasoni pysyy aisoissa, ja joka kerta kun syön, otan pikainsuliinia hiilihydraatteja vastaavan määrän. Tavoitteenani on, että ympäri vuorokauden verensokeritasapainoni pysyisi 4-6 mmol/l välillä, mikä vastaa normaali-ihmisen verensokeriarvoja. Simppeliä!
Paitsi ettei ole. Jos elimistö toimisi koko ajan koneen lailla, osaisin arvioida prikulleen ruuan sisältämät hiilarit, enkä koskaan söisi mitään ylimääräistä aterioiden välillä, olisi melko helppo noudattaa tätä ohjetta. Jos mittaisin aamulla lähtösokerin, tietäisin, miten paljon sitä tulee lääkkeellä korjata. Ja kun kerran olisin korjannut, olisi helppoa ottaa täydellinen määrä lääkettä täydellisesti arvioidulle hiilarimäärälle.
Vaan kun ei olisi sittenkään simppeliä. Myös esimerkiksi liikunta vaikuttaa sokeritasapainoon. Oletusarvoisesti liikunta laskee verensokeria. Jos harrastaa jotain rankempaa, saattaa verensokeri hetkellisesti nousta (älkää kysykö, miksi!), mutta laskee kyllä liikunnan jälkeen. Kun vain tietäisi, milloin ja kuinka paljon! - Riippuu liikunnasta, sen intensiteetistä, kestosta ja siitä, kuinka paljon lääkettä on kehossa.
En ole itse ollut niin ahkera, että keräisin Exceliin dataa verensokeriarvoista, urheiluista, hiilareista ja lääkkeenotosta sitä ennen ja sen jälkeen. Minulle riittää, että edellisestä pikainsuliinista on kulunut 2-3 tuntia - silloin lenkillä ei pitäisi käydä yllätyksiä. Olen kuullut joidenkin tekevän Excel-kirjauksia, eikä siltikään mene aina putkeen. Mutta olisi apua, jos edes 80 % ajasta voisi olettaa kaiken menevän kuin oppikirjassa tai Excelissä on kerrottu.
Myönnän olevani laiska diabeetikko. Vaikka sokeritasapainoni on hyvä, mittailen aivan liian harvoin. Haaveilen olevani kuin kaikki muutkin: ei tarvitsisi miettiä, kuinka mahtaa olla verensokerin laita, eikä tarvitsisi ottaa lääkettä ennen ruokaa jne. Yksi seuraus tästä on, etten halua laitteiden kertovan, kuinka voin. Haluan tuntea sen itse. Toimii vajaan 20 vuoden treenin jälkeen aika hyvin, siitä kertoo 6,9 HbA1c noin 30 verensokerimittauksella kuussa. Mutta ajoittain tulee hypoja ja välillä sokeri nousee yli 15:n - nykyään onneksi todella harvoin.
Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että sain lukioiässä kokeilla sensoria muutaman päivän ajan. Ihoni alle alaselkään "ammuttiin" sensori, joka mittasi kudossokeriani 24 tuntia vuorokaudessa. Tieto meni kaapelia pitkin mokkulaan, jota piti kantaa mukana vyöllä koko ajan (vähän sama kuin insuliinipumppuhoidossa). Suihkussa käynti oli hankalaa, ja oli muutenkin outoa pitää laitetta vyöllä jatkuvasti. Tuntui, että olen letkuissa. Ajatus vähän ahdisti, mutta muutaman päivän ajan tekee mitä vaan.
Varsinkin, kun tulokset ovat auttaneet minua säätämään lääkitystäni tähän päivään saakka paremmin kuin koskaan aiemmin. Tiedot sai laitteesta ulos sensorin poiston jälkeen. Sain mm. selville, että joka päivä aamusta alkaen verensokerini nousi ja lounaan jälkeen nousukäyrä alkoi laskea. Illalla sokeritasapaino pysyi paremmin hallinnassa, koska ylimääräistä insuliinia ei tarvinnut pistää kuten aamulla. Ilmeisesti aamunousut liittyvät erilaisten hormonien erittymiseen, jolla muuten on myös vaikutusta sokeritasapainoon.
Nyt viisaat ovat kehittäneet myyntikäyttöön samankaltaisen laitteen. Erona on, että tulokset näkee ja niihin voi reagoida reaaliajassa (!). Diabeetikko siis voi kytätä mittarista, onko ruualle otettu lääkeannos ollut riittävä, vai pyrkiikö sokeri nousemaan aterian jälkeen. Tai jos sokeri meinaa laskea liian alas, hypot voi ehkäistä syömällä jotain ennen kuin arvo on liian matala. Mittarin saa myös hälyttämään normaalista poikkeavista arvoista. Hyvästi pahat olot ja vuoristorata!
En voi kuin suositella, että näitä laitteita annettaisiin testikäyttöön diabeetikoille, joilla niitä ei vielä ole ollut. Reaaliaikaisesta seurannasta on korvaamaton apu pitkäksi aikaa. Auttaisi myös tällaista laiskempaa tapausta hienosäätämään omaa lääkkeen käyttöä ja vähentämään mutu-tuntuman merkitystä olossa.
Pitkäaikaiseen käyttöön en laitetta ottaisi, jos huhut hinnoista pitävät paikkansa. Itse laite maksaisi 500 puntaa ja yksi sensori 30 puntaa (käyttöaika 5 päivää). Lisäahdistusta laitteen kanssa aiheuttaisi letkuissa olon fiilis. Mutta pariksi päiväksi ottaisin ehdottomasti lainaan ja suosittelen muitakin ottamaan, jos mahdollista! :)
Kyselen lääkäriltäni hinnoista ja laitteesta, kun menen ensi kuussa käymään kontrollissa. Twitterin kautta löytyy lisätietoja käyttökokemuksesta englanniksi, mm. käyttäjältä @ninjabetic1.
Thursday, January 2, 2014
Makeaa pohdintaa mahan täydeltä
Muistan erään päivän lapsuudesta, olin ehkä 12-vuotias. Kuitenkin niin nuori, etten ymmärtänyt diabeteksesta enkä sen hoidosta paljoakaan, aikuisilla oli iso rooli hoitotasapainon ylläpitämisessä. Aika kauhea rooli muuten, kun ei ollenkaan voi tuntea toisen oloa. No, enivei, tultiin ulkoa sisälle ja menin suoraan keittiöön, kun oli jano. Kulautin lasillisen maitoa hetkessä.
Olin hölmö. En ymmärtänyt, ettei janojuomaksi kelpaa mikään hiilaripitoinen. Sittemmin olen tajunnut, että lähtökohtaisesti tulee olettaa kovan janon johtuvan korkeasta verensokerista. Mulla ainakin on tosi harvoin ihan oikea jano, vielä harvemmin niin kova kuin mitä korkea verensokeri aiheuttaa. Ja siihen mikä tahansa sokerilitku on pahinta mahdollista.
Yleinen harhaluulo on, että diabeetikot eivät voi syödä sokeria. Totta toinen puoli. Kyse ei ole siitä, ettemmekö voisi syödä samaa ruokaa kuin muutkin. Karkit, kakut, kiisselit ja kaikki sellaiset menevät kyllä alas diabeetikonkin suusta, mieluummin ilman keinomakeutusaineita. Ylettömästä sokerin syömisestä tulee vain hirveän paha olo.
Mitäkö yletön sokerin syöminen tarkoittaa? Periaatteessa määrä ratkaisee ruoka-aineessa kuin ruoka-aineessa, mutta herkuissa on eroja. Minulle "ässämixmäiset" karkit eivät aiheuta juurikaan tuntemuksia suuntaan eivätkä toiseen, vaikka niitä vetäisi kymmenen putkeen. Tuloksen huomaa kyllä tuntien jälkeen, mutta ei heti. Suklaa sen sijaan aiheuttaa instant-väsymystä, janoa ja sokerien heittelyä - ihan epistä, koska sitä olisi kivempi mussuttaa kuin pehmokarkkeja! Toiset "kehuvat" voivansa syödä levyllisen suklaata kerralla.. Hrrr. Vaahtokarkit ovat suurinta herkkuani, vaikka muille tulee juurikin niistä paha olo.
Lapsena tykkäsin hirveän paljon sekametelisopasta jouluna riisipuuron kanssa. Viime vuosina se on aiheuttanut lähinnä pahaa oloa. Otin miten paljon lääkettä tahansa ennen ruokailua, paha olo iskee ko. ruoka-aineen kanssa aina. Toki se menee ohi tunnissa, ja hypot saattavat iskeä jälkikäteen. Kotikalja on toinen, mitä en ole vuosiin halunnut nauttia lasillistakaan kerralla.
Onko joissain ruoka-aineissa sokeri niin rehellisessä muodossa, että se imeytyy nopeammin kuin muissa, ja sen takia aiheuttaa pahan olon hetkeksi? Ymmärtäisin väsymyksen, jos olisin ottanut liian vähän lääkettä, mutta siitä ei useimmiten ole kyse.
Sekin on jännä, että normi-ihmisiä käy väsyttämään raskaan ruuan, esim. pitsan, jälkeen. Olen miettinyt, miksei minua väsytä. Johtuuko se siitä, että otan insuliinin ennen ruokailua, jolloin lääke ehtii vaikuttaa pitsan kanssa samaan aikaan? Kun taas normielimistö säätelee insuliinintuotannon vasta sitten, kun tietää, mitä kamaa ja miten paljon kurkusta on vedetty alas. Ei kai siinäkään pitkää viivettä ole, mutta pistetyn ruokainsun kanssa viive lienee lyhyempi?
Kanssadiabeetikot voisivat kommentoida, mitkä ruoka-aineet teillä aiheuttavat sokerin heittelyä ja pahaa oloa eniten. Onko samoja fiiliksiä kuin mitä yritin yllä kuvata?
Olin hölmö. En ymmärtänyt, ettei janojuomaksi kelpaa mikään hiilaripitoinen. Sittemmin olen tajunnut, että lähtökohtaisesti tulee olettaa kovan janon johtuvan korkeasta verensokerista. Mulla ainakin on tosi harvoin ihan oikea jano, vielä harvemmin niin kova kuin mitä korkea verensokeri aiheuttaa. Ja siihen mikä tahansa sokerilitku on pahinta mahdollista.
Yleinen harhaluulo on, että diabeetikot eivät voi syödä sokeria. Totta toinen puoli. Kyse ei ole siitä, ettemmekö voisi syödä samaa ruokaa kuin muutkin. Karkit, kakut, kiisselit ja kaikki sellaiset menevät kyllä alas diabeetikonkin suusta, mieluummin ilman keinomakeutusaineita. Ylettömästä sokerin syömisestä tulee vain hirveän paha olo.
Mitäkö yletön sokerin syöminen tarkoittaa? Periaatteessa määrä ratkaisee ruoka-aineessa kuin ruoka-aineessa, mutta herkuissa on eroja. Minulle "ässämixmäiset" karkit eivät aiheuta juurikaan tuntemuksia suuntaan eivätkä toiseen, vaikka niitä vetäisi kymmenen putkeen. Tuloksen huomaa kyllä tuntien jälkeen, mutta ei heti. Suklaa sen sijaan aiheuttaa instant-väsymystä, janoa ja sokerien heittelyä - ihan epistä, koska sitä olisi kivempi mussuttaa kuin pehmokarkkeja! Toiset "kehuvat" voivansa syödä levyllisen suklaata kerralla.. Hrrr. Vaahtokarkit ovat suurinta herkkuani, vaikka muille tulee juurikin niistä paha olo.
Lapsena tykkäsin hirveän paljon sekametelisopasta jouluna riisipuuron kanssa. Viime vuosina se on aiheuttanut lähinnä pahaa oloa. Otin miten paljon lääkettä tahansa ennen ruokailua, paha olo iskee ko. ruoka-aineen kanssa aina. Toki se menee ohi tunnissa, ja hypot saattavat iskeä jälkikäteen. Kotikalja on toinen, mitä en ole vuosiin halunnut nauttia lasillistakaan kerralla.
Onko joissain ruoka-aineissa sokeri niin rehellisessä muodossa, että se imeytyy nopeammin kuin muissa, ja sen takia aiheuttaa pahan olon hetkeksi? Ymmärtäisin väsymyksen, jos olisin ottanut liian vähän lääkettä, mutta siitä ei useimmiten ole kyse.
Sekin on jännä, että normi-ihmisiä käy väsyttämään raskaan ruuan, esim. pitsan, jälkeen. Olen miettinyt, miksei minua väsytä. Johtuuko se siitä, että otan insuliinin ennen ruokailua, jolloin lääke ehtii vaikuttaa pitsan kanssa samaan aikaan? Kun taas normielimistö säätelee insuliinintuotannon vasta sitten, kun tietää, mitä kamaa ja miten paljon kurkusta on vedetty alas. Ei kai siinäkään pitkää viivettä ole, mutta pistetyn ruokainsun kanssa viive lienee lyhyempi?
Kanssadiabeetikot voisivat kommentoida, mitkä ruoka-aineet teillä aiheuttavat sokerin heittelyä ja pahaa oloa eniten. Onko samoja fiiliksiä kuin mitä yritin yllä kuvata?
Subscribe to:
Posts (Atom)